Vuoden 2022 johtokunnan varsinaisten ja varajäsenten esittelyt

Puheenjohtaja Riitta Laurila

Olen Riitta, 37-vuotias Ilmajoelle 2015 Jyväskylästä muuttanut perheen äiti. Työskentelen täysin ammatinharjoittajana, sovellusaloina koulupsykologia sekä työterveyspsykologia. Olen aloittanut Psykologiliiton alaisen toiminnan Keski-Suomen Psykologiyhdistyksessä 2006 jäsensihteerinä. Pohjanmaan seudun Psykologiyhdistyksen puheenjohtajana olen ollut nyt vuodesta 2019. Psykologiliiton hallituksessa olen toiminut varsinaisena jäsenenä vuodesta 2014 ja työvaliokunnassa sekä edellisen että tulevan 2022-2023 kauden.

Yhdistystoiminta on kaiken kaikkiaan lähellä sydäntäni, sillä haluan olla vaikuttamassa osaltani ihmisten, etenkin perheiden sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen. Myös työkulttuuriamme tulisi edistää hyvinvoinnin näkökulmasta. Lisäksi haluan kehittää psykologipalveluiden saatavuutta myös maakunnissa.
Harrastan myös pienimuotoisesti triathlonia ja pelastuskoiratoimintaa 9kk bordercollien kanssa.

Meillä ei Popsyssa pönötetä kokouksissa, tervetuloa tutustumaan toimintaan!

Varapuheenjohtaja ja kokousvastaava Ray Ohtonen

Hei olen Ray Vaasasta ja olen töissä opintopsykogina Vaasan yliopistossa. Popsyssä toimin varapuheenjohtajana. Vapaa-ajalla minuun voi törmätä salibandy kentillä.

Sihteeri Elina Rajalahti

Toimin kaudella 2022 Popsy ry:n sihteerinä, ja kuten sihteerinä, olen psykologinakin vielä tuore tapaus, sillä valmistuin 2021 kesällä. Työelämää olen aloitellut Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirillä nuorisopsykiatrian poliklinikalla, ja huhtikuussa siirryn vaikuttamaan psykologian toimintayksikköön lastentaudeille. Olen ytimiäni myöten nautiskelijatyyppiä, ja vapaa-aikani käytän mieluusti lukemiseen, maalaamiseen tai kuljeskeluun luonnossa. Arkeani ilahduttaa kaksi kehräävä kissakaveria sekä puoliso.

Talousvastaava Elina Yli-Nikkola

Olen Elina, Popsyn talousvastaava. Harjoittelen nyt toista vuotta tiliasioiden pyörittelyä ja budjetin vahtimista. Ammatillisesti minua kiehtovat ihmisyyden ääri-ilmiöt sekä mielen löytäminen mielettömissä tilanteissa. Tällä hetkellä illat menevät puuhailuun läheisten kanssa, laiskotteluun, kodin laittamiseen, lukemiseen, tankotanssiin, voimisteluun, pianon soittoon ja hiihtohifistelyyn.

Tiedotusvastaava Janette Linna

Olen Janette, teidän tiedotusvastaavanne. Lähetän teille sähköposteja, postaan Popsyn somekanaviin eli Instagramiin ja Facebookiin ja vastaan kokonaisuudessaan Popsyn viestinnästä. Lähdin mukaan Popsyn toimintaan heti valmistuttuani, sillä jo opiskeluaikoina koin yhdistystoiminnan itselleni mielekkääksi tekemiseksi. Toimin myös Psykologiliiton liittovaltuuston Popsyn toisena varavaltuutettuna kauden 2022-2023. Teen töitä Jalasjärven perheneuvolassa ja lasten ja perheiden kanssa työskentely on juuri mun näköistä työtä. Asun Ilmajoella aviomieheni ja 3-vuotiaan bordercollien kanssa. Vapaa-aikaani vietän koiran kanssa agilityhallilla, tanssitreeneissä ja ulkona lenkkeilen.

Jäsensihteeri Anne Hautamäki

Olen jäsensihteerinne Anne. Olen aloitellut viimeisimpänä innostuksena padelointia, sitä ennen on tullut tehtyä monenlaista muuta liikunnallista tai vähemmän liikunnallista. Olen pitänyt yllä järjestystä ja opetustuokioitakin, ja helposti minut saa innostumaan seuraksi jonnekin, kysy vaikka (jos uskallat)! Mielelläni matkaisin kauas pois, voidakseni tulla takaisinkin mutta toistaiseksi olen tyytynyt mielen harjoittamiseen tällä(kin) saralla 🙂

Varajäsen Minna Kuivalainen

Olen neuropsykologiaan erikoistuva psykologi ja psykoterapeutti. Myös eläinavusteinen työ kiinnostaa ja kuvassa kanssani on tuleva työkaverini Pumpelo. Työskentelen ammatinharjoittajana Seinäjoella yhteisissä toimitiloissa kahden psykologikollegan kanssa. Olen ollut mukana sekä Popsyn johtokunnan jäsenenä että varajäsenenä. Mukavimpia muistoja Popsy, silloisen Vapsyn toiminnasta on alueemme psykologien yhteinen matka Euroopan psykologikongressiin Istanbuliin. Toivottavasti myös tulevaisuudessa saamme taas yhteisiä kongressimatkoja järjestettyä!

Varajäsen Riikka Perämäki

Moikka! Olen Riikka Seinäjoelta ja toimin tällä kaudella varajäsenenä Popsyn johtokunnassa sekä varsinaisena edustajana Psylin liittovaltuustossa. Olen töissä EPSHP:llä neuropsykiatrialla. Vapaa-aika kuluu tällä hetkellä tanssin ja vertikaalikankailla kieppumisen parissa. 😊

Varajäsen Maria Heikkilä

Olen Maria, 40-vuotias, kotoisin Seinäjoelta ja Popsyn sekä Suomen Psykologiliiton hallituksen varajäsen. Olen ollut mukana paikallisyhdistysten toiminnassa valmistumisestani lähtien. Parasta yhdistystoiminnassa on yhdessä tekeminen! Toimin työssäni geriatrian poliklinikalla erikoissairaanhoidossa. Teen myös esihenkilön töitä ajoittain. Työssäni mielenkiintoisinta on ikäihmisten kohtaaminen ja elämäntarinoiden kuuntelu. Päivittäin hämmästyn ihmisten erilaisesta elämänpoluista ja siitä miten monella tapaa voi elää omannäköistä elämää. Innostun ja kiinnostun asioista helposti. Kierrän mielelläni kirpputoreja ja antiikkiliikkeitä. Lisäksi käyn Crossfit tunneilla.

Varajäsen Sonja Hölttä

Mä olen Sonja, ja olen aloittanut Popsyn johtokunnassa varajäsenenä tämän vuoden alusta. Mahtavaa olla mukana! Etelä-Pohjanmaalle muutin 3 vuotta sitten harjoittelupaikan perässä ja tälle tielle jäin aloittelemaan työuraa. Melko hyvin olen paikallista kulttuuria ja ammattisanastoa nyt oppinut. Tällä hetkellä teen töitä Seinäjoen psykologi- ja perheneuvontapalveluissa lasten ja perheiden parissa. Työn vastapainoksi kulutan aikaani harrastajateatterissa, musiikkiprojekteissa, luonnossa, vapaaehtoisena seurakunnassa, sekä hyvien kirjojen parissa kotisohvalla rötväten. Nautin talvesta ja tällä hetkellä haaveilenkin laskettelu-& hiihtoreissusta vielä tälle talvelle! Aurinkoisia talvipäiviä kaikille 😎❄️

Varajäsen Marika Koskimäki

Olen Marika, Popsyn tämän vuoden varajäsen Seinäjoelta. Työskentelen 50% työajalla opiskelijahuollon psykologina ja toisen 50 % työterveyshuollossa. Vapaa-ajalla innostun politiikan seuraamisesta ja (penkki)urheilusta sekä saunomisesta.